Voit ladata Elisa Viihteen käyttöoppaat oheisista linkeistä (PDF):
Vastaukset yleisimpiin Viihteen käyttöön liittyviin kysymyksiin löydät Elisa Viihteen asiakaspalvelusta.
"Kanavat"-valikosta oikeassa yläkulmassa voit vaihtaa ohjelmakartassa näkyviä kanavaryhmiä, muokkaa etusivulla näkyvien kanavien määrä haluamaksesi "Asetukset" -osiossa.
Tummalla tekstillä ohjelmakartassa ylimpänä näkyvät ohjelmat ovat parhaillaan menossa olevia ohjelmia, voit halutessasi asettaa tallennuksen myös näille ohjelmille, mutta tällöin ohjelma tallentuu ainoastaan siitä hetkestä ohjelman loppuun, jolloin tallennuspyyntö on lisätty.
Vihreällä tekstillä ohjelmakartassa näkyvät ohjelmat ovat tallentumaan merkittyjä tai parhaillaan tallennettavia ohjelmia. Huomaa, että tallennetta ei pysty katsomaan kesken tallennuksen vaan vasta muutaman minuutin kuluttua siitä, kun ohjelma on päättynyt ja tallenne on valmistunut. Tallenteen valmistumiseen ja ilmestymiseen tallenteisiisi kestää teknisestä toteutuksesta johtuen muutama minuutti. Kun tallenne on valmistunut, löydät tallenteen "Tallenteet"-osion juuresta. Kertatallennuksille ei ole ainakaan toistaiseksi mahdollista itse määrittää kohdekansiota vaan uudet tallenteet sijoitetaan tallennehakemiston juureen.
- Suosittu ohjelma, jonka myös useat muut käyttäjät ovat tallentaneet.
Hallinnoi tallenteitasi, voit luoda uusia kansioita, muokata ja poistaa olemassa olevia kansioita sekä järjestellä tallenteita haluamiisi kansioihin. Huomaa, että poistaessasi kansion myös kaikki kansiossa olevat tallenteet poistetaan. Tallenteita ei ole mahdollista poistamisen jälkeen enää palauttaa, vaikka kyseessä olisikin ollut vahinko.
Jos haluat siirtää tai poistaa yksittäisen tallenteen, vie hiiren kursori haluamasi tallennerivin päälle, jolloin tallenneriville ilmestyy toimintokuvakkeet
, joista sinisellä Play-kuvakkeella voit katsoa tallenteen selaimen kautta (edellyttää VLC:n selain-pluginin asentamisen tietokoneelle osoitteesta http://www.videolan.org/vlc/), sinisellä kansiokuvakkeella voit siirtää tallenteen toiseen kansioon ja punaisella rastikuvakkeella voit poistaa tallenteen. Klikkaamalla tallenteen nimeä, saat esiin tallenteen tarkemmat tiedot ja kuvauksen.
Voit poistaa tai siirtää useampia tallenteita kerralla valitsemalla tallennerivien alussa olevilla valintaruuduilla halutut tallenteet ja käyttämällä sen jälkeen valintaruutusarakkeen yläpuolella olevaa sinistä kansiokuvaketta valittujen tallenteiden siirtämiseen toiseen kansioon tai punaista rastikuvaketta valittujen tallenteiden poistamiseen.
- Uusi tallenne, jota ei ole vielä katsottu digiboksilla, web-katselu ei poista merkintää.
Tallenteiden katselemiseen selaimellasi tarvitset VLC:n selain-pluginin osoitteesta http://www.videolan.org/vlc/, joka on saatavana käyttöjärjestelmästä riippumatta, mutta edellyttää sellaisen selaimen käyttämistä, jolle on selain-plugin tarjolla (esim. Internet Explorer tai Mozilla Firefox). Tallenteen katsomisessa selaimen kautta on käytettävissä myös katselusivulla kerrotut pikanäppäimet, mutta jos pikanäppäimien tai muun toimivuuden kanssa on tallenteen toistamisessa ongelmia, suosittelemme asentamaan käyttöön vanhemman VLC-version, esim. kaikin puolin toimivaksi todetun version 0.8.6 osoitteesta http://download.videolan.org/pub/videolan/vlc/0.8.6i/, sillä uusimpien VLC-versioiden kanssa on havaittu jonkin verran ongelmia.
Tulevat ohjelmat, jotka olet merkinnyt tallennettaviksi. Tallennuspyyntörivin lopusta voit tarkistaa, onko kyseessä aina tallentuva vai yksittäinen tallennuspyyntö. Yksittäiset tallennuspyynnöt voit poistaa listalta rivin perässä olevalla "Poista"-linkillä.
Voit lisätä kanavakohtaisia tallennussääntöjä, joiden perusteella tallennus tehdään automaattisesti aina, ilman erillisen yksittäisen tallennuspyynnön tekemistä ohjelmalle. Valitse kanava, kirjoita ohjelman nimi, valitse kansio johon tallenteet sijoitetaan ja vahvista "Lisää"-painikkeella. Voit käyttää ohjelman nimessä *-merkkiä jokerimerkkinä, jos haluat tallentaa vain ns. avainsanalla tai ohjelman nimen osalla. Sääntö eläin* tallentaa kaikki ohjelmat, jotka alkavat sanalla "eläin", esim. Eläinsairaala ja Eläinten tahdissa. Sen sijaan esim. ohjelma Elämää eläintarhassa ei tallennu, koska se vaatisi tallentuakseen säännön *eläin*. Erikoismerkkejä ohjelman nimessä ei sallita, joten *-merkin käyttäminen auttaa myös näissä tilanteissa.
Ohjelman nimelle varatussa kentässä on automaattinen täydennys, joka aktivoituu sen jälkeen, kun olet valinnut halutun kanavan ja alat kirjoittamaan ohjelman nimeä kenttään. Jos kanavan ohjelmista löytyy ohjelmia jotka alkavat kirjoittamallasi sanalla tai sanan osalla, automaattinen täydennys tarjoaa kyseiset ohjelmat pudotusvalikon muodossa kentän alapuolelle, josta ohjelman voi valita suoraan eikä ohjelman nimeä tarvitse kirjoittaa itse kokonaan loppuun.
Voit muokata olemassa olevia sääntöjä listassa. "Voimassa"-sarakkeessa olevan valintaruudun tilaa vaihtamalla voit asettaa sääntöjä pois päältä, jos haluat säilyttää säännön, mutta et halua käyttää sitä toistaiseksi. Viemällä hiiren kursorin haluamasi sääntörivin päälle rivin loppuun ilmestyy kynäkuvake, jota klikkaamalla pääset muokkaamaan sääntöä sekä punainen rastikuvake, jota klikkaamalla voit poistaa säännön kokonaan.
Jos sellainen kansio poistetaan, johon on määritetty menemään tallenteita "Aina tallentuva" -säännöillä, kyseisten sääntöjen kohdekansio muuttuu automaattisesti (oletus)-juurikansioksi ja tallenteet sijoitetaan suoraan tallennehakemiston juureen.
"Aina tallentuva" -sääntöjä ei ole mahdollista määrittää digiboksin kautta.
Määritä kanavien näyttämiseen ohjelmakartassa liittyvät asetukset ja tallennelistan oletusjärjestys haluamaksesi.
Hallinnoi maksukanavapakettejasi. Kanavapakettien minimitilausjakso on yleensä 1 kk (kalenterikuukausi). Kestotilausjakson pituus on kanavapakettikohtainen ja se on tarkistettava kunkin paketin osalta erikseen. Tilaukset ovat kestotilauksia, jotka jatkuvat mahdollisen määräaikaisen tarjousjakson jälkeen toistaiseksi voimassaolevana aina kalenterikuukausittain. Kanavapakettien osalta noudatetaan 14 vrk irtisanomisaikaa. Mikäli tilaus puretaan kesken tilausjakson, on asiakas sopimusehtojen mukaan velvollinen maksamaan tilatuista palveluista tilausjakson loppuun asti. Kanavapakettien irtisanominen ei ole mahdollista Oma Elisa tai elisaviihde.fi -itsepalveluista, joten irtisanominen tulee tehdä ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. Tarkempaa tietoa kanavista ja kampanjatarjouksista löydät osoitteesta http://www.elisa.fi/viihde/kanavat/.
TÄRKEÄÄ: Kun olet tilannut kanavapaketin elisaviihde.fi:stä, käy tilaamisen jälkeen kaukosäätimen *-näppäimellä Viihdeportaalissa (tai Menu > Elisa Viihde) ja odota, että salausavaimet päivittyvät (jos et saa erillistä ilmoitusta päivittymisestä, päivitys on jo tehty). Tämän jälkeen kanavat lähtevät näkymään. Jos käytössäsi on Viihde ADSL-liittymällä, löydät maksukanavat kanavapaikalta 540 eteenpäin. Jos käytössäsi on Viihde kaapelimodeemilla, maksukanavat ovat normaaleilla kaapeli-tv:n kanavapaikoilla, jotka voit tarkistaa esim. kanavalistasta kaukosäätimen List-näppäimellä.
Voit vaihtaa olemassa olevia kanavapaketteja kerran tilausjakson aikana pois lukien uuden tilauksen ensimmäinen tilauskuukausi, jonka aikana kanavapaketin vaihtaminen toiseen ei ole mahdollista. Kun ensimmäinen tilausjakso on kulunut, voit vaihtaa kanavapaketin toiseen "Vaihda paketti" -painikkeen kautta niin halutessasi.
Kanavapaketteihin kuuluvien ilmaisten valinnaisten kanavien ja maksullisten extrakanavien vaihtaminen onnistuu samalla tapaa kuin kanavapakettienkin vaihtaminen (kerran tilausjakson aikana), mutta niiden vaihtaminen on mahdollista jo ensimmäisen tilausjakson aikana, toisin kuin kanavapaketeissa. Valinnaisten kanavien ja extrakanavien vaihtaminen onnistuu "Muokkaa valinnaisia kanavia" -painikkeen kautta.
Huomaa myös, että maksukanavia ei ole ainakaan toistaiseksi mahdollista tallentaa.
Oikeassa yläkulmassa olevalla hakukentällä voit hakea tallenteita valmiista ja tulevista tallenteistasi sekä tulevista ohjelmista. Haun palauttamista tuloksista pystyt mm. siirtämään ja poistamaan löydettyjä tallenteita ja lisäämään tallennuspyyntöjä löydetyille ohjelmille.
Hakutulosten yhteydessä vasemmassa yläkulmassa olevan "Lisää hakuehtoja" -linkin kautta pystyt tarkentamaan hakuasi tarvittaessa.